Kuulumisia ekskursiovastaavalta

P-klubin ekskursiovuosi 2017 käynnistettiin helmikuussa ekskursiotoimikunnan ensimmäisellä kokoontumisella. Me, ekskursiovastaavat, olimme valmiiksi valikoineet Euroopan pääkaupungeista kohdevaihtoehdoiksi Lontoon, Rooman, Varsovan, Pariisin ja Dublinin, joista Facebook-äänestyksessä huomattavasti eniten ääniä keräsi Puolan historiallinen pääkaupunki Varsova.

Huhtikuun alussa suuntasimme kohti Helsinkiä jokakeväisen kotimaan ekskursion merkeissä. Kaksipäiväiseen vierailuumme mahtui sekä työelämä- että juhlintarelevanttiutta. Mieluisista työelämävierailukohteista kysyimme jäsenistöltä jälleen Facebook-äänestyksen keinoin, ja suosikeiksi nousseisiin Ulkoasiainministeriöön ja viestintätoimisto Milttoniin pääsimmekin tutustumaan. Lisäksi vierailimme Suomen Ympäristökeskus SYKE:ssä sekä Teknologiateollisuus ry.:ssä, Suomen tärkeintä vientialaa edistävässä vaikuttajaorganisaatiossa. Oli mahtavaa huomata, että jokaisessa paikassa meidät otettiin vastaan samanlaisella innokkuudella ja mielenkiinnolla, jolla me p-klubilaiset vierailuille saavuimme. Ekskursion kruunasi Politiikan Pyhä Kolminaisuus -nimeä kantanut yhteinen illanvietto VOO:n ja Polhon kanssa. Helsinkiläiset kollegamme ottivat meidät avosylin vastaan Kuppalassa, jossa ilta sujui lystikkäissä merkeissä.

Ekskursiovuoden huipentava matka Varsovaan ajoittuu syyskuun 17.-22. päiville, jolloin pääsemme nauttimaan kulttuurista, työelämärelevanttiudesta, historiasta sekä upeasta kaupunkimaisemasta hyvässä klubilaisessa seurassa. Syksy tarjoaa toki ekskursioita myös kotimaan kohteissa, esimerkiksi liikunnan ja kulttuurin merkeissä, joista kannattaa ehdottomasti pysyä kuulolla!

/Vilma Hildén