Kuulumisia liikuntavastaavalta

P-klubilaisille on järjestetty kevään aikana myös alkoholittomia matalan kynnyksen tapahtumia, kuten liikuntaa. Merkittävin ja eniten ryhmäytymistä edistävä tapahtuma on viikoittain pidettävä liikuntavuoro, jossa kävijöitä on ollut kiitettävästi. Liikuntavuoroilla olemme pelanneet lähinnä pallopelejä, mutta myös kuntopiiriä ja kahvakuulaa olemme lisänneet tarjontaan. Syksylle suuri toive ja pyrkimys onkin saada yhä useampi klubilainen innostumaan tulemaan mukaan liikuntavuoroille! Tämän lukuvuoden haaste liikuntavuoron suhteen on ollut sen ajankohta, joka ei ole palvellut klubilaisia parhaalla tavalla.

Olemme järjestäneet myös liikuntatapahtumia yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa, joista merkittävät skabat ovat vapun Kritiikkipesis ja uusi lanseeraus SF-Futsal. Nämä kilpailulliset, mutta iloiset tapahtumat ovat tiivistäneet P-klubin suhteita muihin järjestöihin ja yhteistyötä on tarkoitus jatkaa myös syksyllä. Olemme osallistuneet myös yliopiston perinteiseen Sammonmalja-liigaan, jossa menestys oli tällä kaudella vaihtelevaa. Saavutimme kahdesta lajista pronssia ja muissa kompuroimme tuomarivirheiden seurauksena. Tuloksena lukuvuodelta 2016-2017 on loistava viides sija!

Syksyllä 2017 järjestämme jälleen liikuntaekskursion, osallistumme Sammonmalja-turnaukseen sekä matkaamme Pääheseen pelaamaan Eduskunnan Urheilukerhoa vastaan jo perinteeksi muodostuneen EUK-futiksen. Pääsemme myös vierailemaan juuri peruskorjatussa Eduskuntatalossa ekskursion yhteydessä. P-klubin liikuntasektorille kuuluu näin ollen erittäin hyvää ja kesän tuoma kukoistus tulee näkymään syksyn toiminnassa. Liikuntavuoroilla pelaamme jälleen hikisiä pallopelejä ja järjestämme monenmoista oheistoimintaa liikunnan saralla. Mahdollisesti myös kovan suosion saavuttanut lenkkikerho palaa syksyllä ohjelmaan entistä ehompana!

Muistakaa liikkua!

/Eero Oinonen