Kuulumisia ulkosuhdevastaavalta

Kevään alussa lähetettiin kaikille ystäväainejärjestöillemme uuden hallituksen kuvat ja uuden ulkosuhdevastaavan terkut. Suhteet muihin ainejärjestöihin ovat tärkeitä P-klubille, vaikkakin kalenterimme helposti täyttyvät omistakin tapahtumistamme. Kevään aikana on järjestetty bileitä ja yhteisiltamia Opexin, VOO:n, Polhon, Mintin, Kritiikin, Lexin ja SF-Klubbenin kanssa. Lisäksi olemme edustaneet P-klubia Lexin, VOO:n, Kritiikin ja Kannunvalajien vuosijuhlilla.

Opexin kanssa järjestetyt Karjala takaisin- bileet toivat yhteen luokanopettajaopiskelijat ja klubilaiset, tosin opeopiskelijoiden harjoittelu oli syönyt suurimman osan osallistujista. Ei haittaa, meillä oli silti hauskaa!
Pääsiäisenä Munajahti-bileet Chicissä olivat tuottoisat ja hyvin onnistuneet, ja illan kruunasi Tippa-T. Tuttuun tapaan Trivial Perseitä vietettiin Monkeyssa (valitettavasti viimeistä kertaa) ja Kritiikki ry voitettiin pesäpallossa. VOO ja Polho tavattiin Helsinki-ekskulla ja samalla jälleen nostettiin klubi kossuviestissä ykköseksi. Lexin ja P-klubin yhteisillä päiväsitseillä näkyi tänä vuonna paljon klubilaisia.

Uusia tuulia löytyy Åbo Akademin suunnalta, kun yhteistyötä SF-Klubbenin kanssa tiivistettiin, syksyllä luultavasti näemme taas uudelleen, helan går! Syksyllä toivottavasti tapaamme uudestaan myös Polhon ja VOO:n, jotka ovat hyvin innokkaita yhteistapahtumiin kanssamme sekä tietenkin perinteisesti Lexin P-Lexien muodossa ja Kritiikin Neighbours from Hell -käytäväbileissä. Myös Indexin ainejärjestöjen kanssa on tekeillä yhteistyöbileet. Turkuun saapuu lokakuussa POP-päivät ja siellä jos jossain pääsee ulkosuhteita hoitamaan!

/Kaneli Seppänen